Musiikkia RND Worksin ohjelmointikorville – alanvaihtaja Jarin henkilöesittely

Terve!

RND Worksin ohjelmistopuolen tuore vahvistus Jari on etätyöhommista huolimatta ehtinyt kotiutua RND Worksille jo todella hyvin. Hän kuvailee työn olevan mielenkiintoista ja kollegoiden mukavia. Muutama vuosi sitten koodausalasta kiinnostunut lupaava ohjelmistokehittäjä päätyi puolivahingossa RND:n verkkosivuille ja loppu onkin historiaa.

– Muistan silloin ajatelleeni, että tässähän olisi kiinnostavan oloinen työpaikka Vantaalla, jonne itsekin olin hiljattain muuttanut Helsingin kantakaupungilta. Kun olin jonkin aikaa kerännyt lisää työkokemusta tältä alalta niin päätin laittaa paperit sisään. Olin kuitenkin palannut Lauran koulutussivuille ja blogisivustoille aina silloin tällöin ja nyt olen sitten ollut RND:llä reilu kuukauden.

Tie RND Worksille ja ohjelmistokehittäjäksi ei kuitenkaan ollut kaikista ilmiselvin ja Jarin menneisyydestä paljastuukin harvinaisen mielenkiintoinen aikaisempi ura aivan toisella alalla.

– Olin ennen Sibelius Akatemiassa lehtorina oopperakoulutuksessa eli aikaisempi työni oli oikeastaan oopperan soittamista pianolla. Toimin harjoituspianistina eli niin sanottuna korrepetiittorina, jota voisi oikeastaan kuvailla laulajien musiikilliseksi koutsiksi. Olen myös sivutoimisesti johtanut orkestereita ja soittanut laulajien kanssa konsertteja. Mutta tosiaan viimeisimpänä ennen ohjelmointialalle siirtymistä olin Sibelius Akatemian lehtorina.

Vaikka klassinen musiikki tuli ja vei miehen ensin mennessään, kiinnostusta tietokoneita kohtaan ja jonkinlainen palo koodaamiseen löytyi kuitenkin jo nuorena.

– Olen aina ollut jollain tavalla sujuva tietokoneiden kanssa, ja kaikki johtaakin jonnekin ihan teinivuosille. Silloin Commodore 64 oli tullut Suomeen ja sillä mä koodasin Basicia ja Assemblya. Pianonsoitto kuitenkin voitti sillä kertaa.

20 vuotta ehti vierähtää klassisen musiikin ja pianonsoiton parissa, ennen koodaamisen astumista suuremmin peliin. Lopulta kiinnostus ja uusien haasteiden kaipuu ajoivat alanvaihtoon.

– Jossain vaiheessa aloin kaivata vähän jotain uutta ja ehkä vaativampaa tekemistä. Sitten se koodaaminen vaan yhtäkkiä tuli aika voimakkaasti. Ja sen jälkeen opiskelinkin nopeasti siitä itselleni uuden ammatin.

Sovelluksen lähdekoodi on kuin sävellyksen partituuri

Jarin käyntikortissa lukee tällä hetkellä ohjelmistokehittäjä. Työnkuvaan kuuluu pääasiassa web- ja mobiilisovellusten ohjelmointia. Käytännössä ohjelmistokehittäjä myös suunnittelee asiakkaiden kanssa näihin sovelluksiin tulevia uusia toimintoja.

Ohjelmistokehittäjän työ vaatii tarkkuutta ja sinnikkyyttä. Lisäksi kyvystä sietää epävarmuutta on koko ajan kehittyvällä ja muuttuvalla alalla hyötyä.

– Ohjelmistokehittäjän täytyy olla sinnikäs, sillä tämä työ vaatii hyviä istumalihaksia. Sen lisäksi pitää olla tarkka. Ehkä vähän toisin kuin musiikissa, jos vähän lipsahtaa vääriä ääniä niin se ei yleensä haittaa. Jossain määrin pitää sietää myös epävarmuutta, koska tämä on niin valtava ala ja uusia teknologioita tulee jatkuvasti. Kaikkea ei voi tällä alalla hallita, mutta toisaalta kelkkaan ehtii aina hypätä mukaan.

Jari on löytänyt entisestä alastaan klassisen musiikin parissa sekä uudesta aluevaltauksestaan ohjelmoinnin ja koodauksen kentällä yllättävän paljon yhteneväisyyksiä ja hauskoja samankaltaisuuksia, vaikka samalla alat ovat hyvin erilaisia.

– Ohjelmistokehityksessä haasteet ovat ehkä hieman älyllisempiä, elämän rytmi on virkamiesmäisempää ja ajattelu on insinöörimäisempää. Mutta paljon on tosiaan samaa, kuten tarkkuus ja kurinalaisuus. Jollain tavalla tulee ohjelmoinnista mieleen nykymusiikin säveltäminen. Molemmissa tehdään ikään kuin todella tarkkaa notaatiota, jotta soittajat tai tietokone osaavat soittaa oikein. Sovelluksen lähdekoodi muistuttaa tavallaan nykymusiikin sävellyksen partituuria.

Jari pitää ohjelmistokehittäjän työtä merkityksellisenä, koska sitä tarvitaan tässä maailmassa juuri nyt. Merkityksellisyys on ehkä jopa parasta tällä alalla kaiken uuden opittavan lisäksi. RND:llä työskentelemisessä parhaat puolet painottuvat kuitenkin ihmisiin.

– Vaikuttaa siltä, että täällä työkulttuuri on ikään kuin yhdistelmä huippuosaamista ja irtonaista otetta.

Mutta toimivatko nakit vielä?

Vapaa-aika kuluu Jarilla pitkälti perheen kanssa puuhaillessa, mutta myös lukemista ja ulkoilua tulee harrastettua aina kun aikaa on. Pianonsoitto on edelleen lähellä sydäntä, vaikka enää ei joka päivä ehdi soittelemaan muiden kiireiden takia.

– Täytyy sanoa, että tuli vähän taukoa tässä pianonsoitosta, mutta kokeilin pitkästä aikaa viikonloppuna, että nakit toimivat. Ja kyllähän ne vielä toimi. Se on kyllä varmasti jossain vaiheessa taas ihan kiva harrastus.

Tulevaisuudelta Jari odottaa vielä pitkää työuraa uudella alalla, sillä opittavaa ja uusia asioita alati kehittyvällä ja muovautuvalla koodausalalla riittää.

– En usko, että pääsen kyllästymään kovin nopeasti. Vielä on paljon uutta ja jännittävää opittavaa!

Yhteistyö RND Worksin kanssa mahdollisti mobiilipelaamisen nostamisen uudelle tasolle. Arvostan suuresti heidän pelotonta asennettaan tuotekehitystä kohtaan.

Janne Vuorenmaa, Vice President, Digital Sales and Services Development, Veikkaus Oy

Mielessä projekti josta haluaisit keskustella? Ota yhteyttä.