Skaalautuvaa tuotekehitystä

Ajatuksesta liiketoiminnaksi? Ideasta protoksi? Protosta suunnitelmaksi? Suunnitelmasta softaksi? Softalle jatkuvaa kehitystä? Uusia toiminnallisuuksia vanhaan sovellukseen? Me teemme näitä kaikkea ja haluamme olla mukana kehityksen eri vaiheissa.

Olemme ehtineet rakentamaan useita liiketoimintoja ja olemme tehneet sitä jo ennen kuin RND Works edes perustettiin. Meillä on sisaryhtiöitä ja varmasti tulevaisuudessa myös tytäryhtiöitä. Mietimme jatkuvasti erilaisten digiliiketoimintojen tuotteistamistamista.

Vaikka referenssilistallamme pääpaino on teknisissä toteutuksissa, niin saamme asiakkailta usein parhaat palautteet siitä, että olemme auttaneet luomaan liiketoimintaan uusia ulottuvuuksia. Osaamisen keskiössä meillä on datavetoinen suunnittelu, käyttäjien ymmärtäminen, jatkuva ideointi ja ideoiden sparraus liiketoimintojen kanssa.

RND Works on siitä poikkeuksellinen konsulttitalo, että olemme edenneet omien tuotteiden kehittämisestä ja myynnistä konsultointiin. Pärjäämme toki edelleen hyvin omien tuotteiden kehittämisessä ja julkisessa myynnissä meillä on ollut yli 15 tuotetta. Eri toimialoilla toimivia asiakkaitamme olemme auttaneet menestyksellä viiden vuoden ajan.

Jos yritystäsi kiinnostaa kuulla aiheesta lisää, niin doita tai laita sähköpostia tulemaan.

Yhteistyö RND Worksin kanssa mahdollisti mobiilipelaamisen nostamisen uudelle tasolle. Arvostan suuresti heidän pelotonta asennettaan tuotekehitystä kohtaan.

Janne Vuorenmaa, Vice President, Digital Sales and Services Development, Veikkaus Oy

Täytä tietosi ja olemme yhteydessä!

CV tai muu liitetiedosto

Joko vakuutuit lukemastasi? Avaa peli ja sujauta meille sähköposti.


Tule käymään osoitteessa

Silkkitehtaantie 5 C
01300 Vantaa
Finland

+358 207 308 530
info@rnd.works